Noniin. Päivitystä myös tänne.
Joulun alusaika on mennyt touhutessa lahjoja. Kävin paitapainossa painattamassa ystäville BarkersLeague paitaa,kassia ja huomioliiviä. Maxille tein Camoflash-manttelin. Muutamia kuvia olen myös Maxista raapustanut. Ystäväni syntyneelle lapsoselle tein vihreän liivin ja siskolle joulukalenterin jossa 24 erilaista korvisparia :) Äidilleni tein 24 pakettia joulukalenteriksi. Osa itsetehtyjä (huivia sun muuta).
maanantai 17. joulukuuta 2012
Kaikenlaista jouluvalmisteluja sunmuuta
perjantai 23. marraskuuta 2012
Halloweenpuku
Kummipojalle tein Halloween bileisiin Amppari-puvun. tosin ensimmäinen versio epäonnistu ja toisen version tein eritavalla ja erilaisesta kankaasta. Ihan hyvi onnistu.
Maxille tein myös puvun. Tosin se on enemmän "minulla on mustavyö koiratappelussa" ;)
lauantai 22. syyskuuta 2012
Se tunne..
kun olet tehnyt aivan ihania koruja, etkä voi tänne päivittää kuvia niistä sillä ne tulevat lahjaksi :( Ettei vaan kukaan korun saajista löydä tietään vahingossakaan tänne.
Kuitenkin koruja olen tehnyt melkein liukuhihnatyönä. Vihreää säröhelmeä ja hopeista ovaaliketjua ja kierteistä lenkkiä, sekä nyt sinisensävyistä ja vaaleaa säröhelmeä hopeoituun ovaaliketjuun, sekä kierteistä lenkkiä väliin. Päivittelen kuvat sitten myöhemmin, kunhan korut löytävät tiensä lahjansaajien käsiin :-)

torstai 20. syyskuuta 2012
Koruja koruja koruja
Oon saanut tehtyä taas ihmeen reippaalla vauhdilla näitä lahjaksi meneviä koruja.
Siskolle tein vielä rannekorun samoista helmistä kuin korvikset ja kaulakorun. Yritin kaivaa kuvaa siitä, mutta epäonnistuin löytämisessä. Mutta se näyttää samalta mitä aikaisemmatkin :)
Ystävälleni tein Bola-korun helmistä. Bola-riipushan on tarkoitettu odottavalle äidille, jotta riipuksen pitämä helinä-ääni rauhoittaa jo lasta vatsassa, vauvan syntyessä Bola-helmen helinä pitäisi myös rauhoittaa vauvaa. Saa nähdä miten tämä toimii käytännössä :-)
Helminä käytini säröllistä vaaleaa ja Seepra Jaspista. Nätti kui mikä, oisin mielelläni jättänyt tämän itselleni, mutta tiedän sen pääsevän parempaan käyttöön kuin omaan korulippaaseeni ;)

torstai 13. syyskuuta 2012
Helmikoruja vaan
Helmityöt ovat koukuttaneet minut täysin. Nyt tosiaan monta projektia menossa.
Siskolle tehty koru.
Siskolle koruun sopivat korvakorut.
Seuraava koru tekeillä.
4 vuotta vanha avainnauhani katkesi työmatkalla, joten nämä helmet etsivät uutta ajatusta korusta.
perjantai 7. syyskuuta 2012
Kierteinen lenkki
Tänään pääsin opettelemaan hyvän ystäväni ohjauksella kierteistä lenkkiä helmitöissä. Vau! Eipä muuta voi sanoa :) Toki vaatii hiukan harjoittelua ja keskittymistä jotta saa jokaisesta korvisparista samanlaisen ;)
Mutta näillä avuilla eteenpäin! Kiitos Piia!! :)
Kuva on ruma kuin mikä - mutta tässä tämän päivän saldoa :-)
Mutta näillä avuilla eteenpäin! Kiitos Piia!! :)
Kuva on ruma kuin mikä - mutta tässä tämän päivän saldoa :-)
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Korvakoruja
Kävin tänään muutamassa helmikaupassa ja mukaan tarttui tietenkin uusia helmiä sekä riipuksia korvakoruihin. Olen hurahtanut tähän hommaan kyllä ihan täysin. Nyt väkerrän joululahjaa siskolleni. Se mikä se tulee olemana pidän vielä salaisuutena. Mutta voin kertoa, että helmien kanssa saa kyllä olla luova ja mielikuvituksellinen! On haastavaa löytää toisiinsa sopivia helmiä ja koruja! Sekä boonuksena saa kyllä tuossa väkertämisessä sormenpäät kipeäksi! Mutta kaikki on kyllä sen arvoista! :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)