Tämä sukkaprojekti on vähän jämähtänyt paikalleen. Ei ole ollut aikaa neuloa yhtään, joten putkisukat puikoilla odottavat yhä ahkeraa neulojaa. Kunhan tästä vähän rauhoittuu omat menot, niin pääsee keskittymään sukkiin. Varmaan taas kesän jälkeen alkaa tekee mieli lämpösiä sukkia ja tulee sitten niitä väkerrettyä myös lahjaksi :)
Alla putkisukista kuvaa, helppo ohje! Suosittelen!
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
tiistai 15. toukokuuta 2012
Korvakoruja
Olenhan ennenkin tehnyt kyllä, mutta vähän vaikeamman kaavan kautta.
Tässä itselleni tekemät LOVE-korvikset.
Tein myös viimevuonna sairaanhoitajaksi valmistuneelle ystävälleni korvakorut. Tämä valmistujaislahja taitaa olla hieman myöhässä ;)
maanantai 14. toukokuuta 2012
Kuvaa sukista.
Ystäväni 5-vuotiaalle tytölle tekemäni sukat, prinsessamaista vaaleanpunaista pohjana, sinisellä muutama raita tuomassa väriä ja valkoisella sydämmiä ja lumihiutaleita. Tarkoituksena oli tehdä pitkävartiset sukat käyttöön prinsessalle. Onnistuin omasta mielestäni aika hyvin. Ja näissä on kyllä ihan hyvin kasvunvaraa, menee siis vielä ensitalvena aivan mahtavasti! :)
tiistai 1. toukokuuta 2012
Novitan sukkalehti
Tavoitteena tehdä jokaisen malliset sukat lehdesta. No, perussukkia en aio tehdä. Mutta noita ohjeitahan on tuossa 34 kappaletta. Oliskohan 30 erilaista nyt tehtävänä!
Tein kummipojalle lahjaksi pienet ruskeansävyiset sukat, niistä kuvaa myöhemmin:) jännä miten vähän aikaan niissä kesti tehdä. Muutama päivä, tosin ei sitä paljoa enempää muuta tehtykkään niiden päivien aikana kuin neulottu ;)
Sain kuin sainkin valmiiksi sukat kaverin tytölle, valitettavasti mä en muistanut ottaa kuvaa niistä ennen kuin lähetin, joten käytän tätä vanhaa keskeneräistä kuvaa sukista. Mutta pinkki perusvärinä ja valkoisella lumihiutaleita ja sydämiä. Vaalean sinisellä tein muutaman extraraidan väliin. Sukka ei ihan onnistunut niin hyvin kuin oli tarkoitus, mutta luulen, että sukat kelpaavat 5vuotiaalle tytölle! Sukan kuviot ovat omasta päästäni, joten tämä ei ollut lehdessä. Kuitenkin oli pakko saada nämä valmiiksi, ennen seuraavaa projektia.
Lehdestä otettu ensimmäinen malli on helpot sukat kahdella puikoilla. Teen valkoisella lasten sukkia. homma jäi vähän jäihin, kun päätinkin aloittaa aikuisten sukat kuitenkin ;) tää taitaa olla ihan perusjuttu mulla, että näitä projekteja kertyy samaan aikaan!
Kuitenkin aloitin siis niin sanotut putkisukat, aikuisenkokoisena. Eli sukat ilman kantapäätä. Tosin väriksi otin vaaleansinisen, joten sukat taitaa mennä lahjaksi valmistuttuaan jollekkin miespuoliselle ihmiselle, jolla sitten on syntymäpäivät juuri sopivasti noiden valmituttua!

tiistai 20. maaliskuuta 2012
Opettelen
tällä hetkellä virkkausta. Osaan siis kyllä virkata, mutta viimeisestä tekeleestä on aikaa yli 15 vuotta. Olen tässä 3päivää yrittänyt saada pipoa aikaiseksi. Voin kertoa, että ihan sama mikä ohje on kyseessä, piposta ei ikinä tule sellaista mitä pitäisi. Nyt olen tainnut purkaa pipoa neljä kertaa, aina takaisin alkuun asti. Jostain syystä en saa sitä mitenkään alku levennysten jälkeen näyttämään hyvältä.
Nyt teen sen pipon omalla ohjeella, eli katon joka kerroksen jälkeen miltä pipo näyttää ja sen perusteella teen joko levennyksiä, kavennuksia tai normaalia.
Tässä muuten OHJE, minkälaista piti alunperin tehdä.

perjantai 16. maaliskuuta 2012
Virkatut korvanlämmittimet
Ehkä turhin koiratarvike ikinä -> ETSY.COM
Kuitenkin piti myös Maxille kokeilla ;) Prototyyppi I irokeesilla!

perjantai 9. maaliskuuta 2012
Puikot..
..pääsivät parempiin suihin. Jää nimittäin sukka hieman kesken, kun tuo pentukoira oli päättänyt syödä bambupuikot. Ah. No ehkä mielummin ne kuin kaikki muu tärkeä tästä olohuoneen pöydältä..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)