lauantai 3. elokuuta 2013

Lahjoja lahjoja!

Todella moni ystävistäni odottaa lasta, joten viimeiset kaksi kuukautta olen taistellut vauvanvaatteiden valmistumisen kanssa!
Osa onneksi on jo valmiina ja osan ulkoistin ystävän tekemäksi :) kaikkeen ei ihan ole aikaa itselläkään!

Ystäväni kissalle olisi tarkoitus tehdä paita syys- ja talvikeleille. Oikeanlaista mallia vaan vaikea löytää, joten täytyy kehitellä oma malli :)

Kuvia en vielä laita, etten paljasta lahjojensaajille liian aikaisin tuotoksua :)

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kaksi sukkaa yhdellä puikolla

Pakko jakaa tämäkin asia :)

Aloitin työkaverin opastuksella tekemään kahta sukkaa samanaikasesti yhdellä pyöröpuikolla (puikon pituus vähintään 100/120). Hyvä puoli tässä on se, että sukista tulee samanlaiset. Eikä tarvitse laskea kerroksia. Ainoastaan pitää muistaa kummasta sukasta aloitti työn :)

Käytän lankana Novitan Puroa. Hyvin pehmeää ja hwlposti neulottavaa. Kyseessä siis 100% villaa. Värinä on takkatuli. Lanka on siis liukuvärjättyä, joten aloitin sukat niin, että värien pitäisi kohtuuhyvin täsmätä molemmissa :)

Aloitus tapahtuu niin, että luodaan puolet sukan silmukoista ensin. Sen jälkeen tehdään pyöräpuikosta pieni lenkki ja luodaan jäljelle jääneet silmukat. Tämän jälkeen otetaan toinen kerä ja luodaan samallalailla silmukat puikolle.
Kantapään tekohan onnistuu pyöräpuikolla niin, että tekee molemmat kantapäät erikseen, joko eripuikoilla tai pyöröpuikkoa käyttäen.

Alla vielä kuvaa aloituksesta :)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Nappivarsisukat

Seuraavana vuorossa on Novitan Sukkalehdestä nappivarsisukat :) lankana farkunsininen 7veljestä.
Ensimmäinen sukka on jo yli kantapään, katsotaan minkälaiset syntyy ja viitsiikö lähettää haastetehtävään osallistuneelle ystävälle :)

lauantai 16. helmikuuta 2013

Sukat!

Viimein sain haastetyön toisen projektin valmiiksi. Novitan (kevät 2010) ohjeella tehdyt villasukat :) nämä lähtevät ystävälle Tampereelle. Tykkää varmasti! ^^

Ja nyt seuraava projekti puikoille! :)

tiistai 5. helmikuuta 2013

Huivi II

Arm knitting.

Käsin neulottu huivi

Huvikseen taas kulutin iltaani käsitöillä. Nyt syntyi 30min käsillä neulottava huivi. Hieman reikämallinen ja kevyt. Sillä sopivan paksuista lankaa ei tähän hätään löytynyt.
Alla kuvaa.