Tavoitteena tehdä jokaisen malliset sukat lehdesta. No, perussukkia en aio tehdä. Mutta noita ohjeitahan on tuossa 34 kappaletta. Oliskohan 30 erilaista nyt tehtävänä!
Tein kummipojalle lahjaksi pienet ruskeansävyiset sukat, niistä kuvaa myöhemmin:) jännä miten vähän aikaan niissä kesti tehdä. Muutama päivä, tosin ei sitä paljoa enempää muuta tehtykkään niiden päivien aikana kuin neulottu ;)
Sain kuin sainkin valmiiksi sukat kaverin tytölle, valitettavasti mä en muistanut ottaa kuvaa niistä ennen kuin lähetin, joten käytän tätä vanhaa keskeneräistä kuvaa sukista. Mutta pinkki perusvärinä ja valkoisella lumihiutaleita ja sydämiä. Vaalean sinisellä tein muutaman extraraidan väliin. Sukka ei ihan onnistunut niin hyvin kuin oli tarkoitus, mutta luulen, että sukat kelpaavat 5vuotiaalle tytölle! Sukan kuviot ovat omasta päästäni, joten tämä ei ollut lehdessä. Kuitenkin oli pakko saada nämä valmiiksi, ennen seuraavaa projektia.
Lehdestä otettu ensimmäinen malli on helpot sukat kahdella puikoilla. Teen valkoisella lasten sukkia. homma jäi vähän jäihin, kun päätinkin aloittaa aikuisten sukat kuitenkin ;) tää taitaa olla ihan perusjuttu mulla, että näitä projekteja kertyy samaan aikaan!
Kuitenkin aloitin siis niin sanotut putkisukat, aikuisenkokoisena. Eli sukat ilman kantapäätä. Tosin väriksi otin vaaleansinisen, joten sukat taitaa mennä lahjaksi valmistuttuaan jollekkin miespuoliselle ihmiselle, jolla sitten on syntymäpäivät juuri sopivasti noiden valmituttua!

Mulla lehti tos sohvalla vaan hipelöitävänä kun en osaa päättää lankaa/ puikkoja :P enkä varma osaanko lukea ohjeita oikein... tehny siis ihan perussukkia vasta :P
VastaaPoistaMulla on ollut toi lehti jo pitkään hyppysissä :D nyt sitten päätin ottaa suunnitelmat täytäntöön. Ihan kivoja malleja! Ja aloitan helpommista, joten on sitten mihin tähdätä jatkossa ;D
VastaaPoistaMäkin aloittanut putkisukista, sopivan helppoja. ongelma et mulla on käsiala niin himskatin isoa et putkisukista pienimmällä silmukkämäärällä tulee jättiläisten tossut...
VastaaPoista